karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-28 11:04:28

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 5 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2021-11-13 08:11:38 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29210
Iltalehti: Apulaisprofessori tyrmää paleoruokavalion: ”Ei pidä paikkaansa”

Lihan merkitystä ihmisen ruokavaliossa ennen viljan viljelyn omaksumista on kuulemma liioiteltu, vaikka apulaisprofessori myöntääkin, että:

Lainaa:
On totta, että metsästäjä-keräilijöiden ruokavaliossa oli aina lihaa, lintua, matelijaa, kalaa tai merinisäkästä. Niiden määrä vaihteli kuitenkin valtavasti, 20 ja 90 prosentin välillä.


Melkoisia vegetaareja! Hunajaakin kuulemma söivät, siis hiilihydraatteja!, riemuitaan jutussa. Varmaan oli silloin pörriäisiä paljon, jos söivät hunajaa niin paljon, että sillä oli ruokavaliossa jokin olennainen osuus. Mehiläishoito on kuitenkin uudemman ajan ilmiö.

Tietenkin paikalliset olosuhteet sanelivat sen kuinka suuri lihan osuus ruokavaliossa saattoi olla. Ei kai kukaan ole mitään muuta väittänytkään. Sitä syötiin niin paljon kuin saatiin. Ja kun ei saatu tarpeeksi, niin täydennettiin vaikkapa nilviäisillä, hyönteisillä, madoilla yms. faunaa edustaneilla proteiinin ja rasvan lähteillä. Kasvikunnan tuotteitakin syötiin silloin kun niitä oli saatavilla. Niiden saatavuus oli erittäin kausiluonteista.

Otsikon lupaama tyrmäys jäi minulta tyystin huomaamatta. Ehkä ei kannata pyrkiä nyrkkeilyerotuomariksi.

Laudallehan tämä ketju olisi kuulunut, mutta lipsahti tänne.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-15 08:56:05 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29210
Sopivasti juuri ilmestyikin uusi tutkimus siitä kuinka ihmiset söivät megafaunaa pleistoseenikaudella niin paljon, että sillä oli silloisen ilmastonmuutoksen ohella merkittävä vaikutus villamammutin sukupuuttoon.

https://www.adelaide.edu.au/newsroom/ne ... ly-mammoth


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-15 09:11:53 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-07-05 17:28:44
Viestit: 1986
Paikkakunta: Kotka
Syötyhän ne mammutit on, sillä löydetty on vain luita. Sama lienee käynyt dinosauruksille.
Vegaanitiede alkaa muistuttaa erästä naapurivaltion historiankirjoitusta, jossa musta pestään valkoiseksi.
Julma teurastuskin muuttuu hienosti itseaiheutetuksi ilkivaltaiseksi itsemurhaksi tai luonnolliseksi kuolemaksi nälkään tai paleltumiin huolimatta raikkaaseen ilmastoon sijoitetusta oppimisleiristä.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-15 12:10:11 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29210
Ihminen olisi hyvinkin voinut syödä dinotkin, jos olisi niiden aikaan ollut olemassa.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-15 12:39:39 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 93461
Löytyy ihmisluurankojakin. Kannibalismia laajassa mittakaavassa? :smt077

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 5 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)