Jotkut ruuat lisäävät kehon matala-asteista tulehdusta, joka taas lisää monien vakavien sairauksien riskiä. Omilla ruokavalinnoilla voi joko lisätä tai vähentää elimistön matala-asteista tulehdusta.
Liha ja runsassokeriset syötävät näyttävät olevan sellaisia ruokia, jotka voivat lisätä tulehdusta.
Jos lautasella on runsaasti tummanvihreää, oranssia ja keltaista syötävää, suunta on hyvä.
Elimistössämme salakavalasti muhiva tulehdus näyttää olevan yksi merkittävä tekijä monessakin vaikeassa sairaudessa.
Ruokavalinnoillamme voimme itse vaikuttaa siihen, miten tulehdustila joko hiipuu tai leimahtaa.
Harvardin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan
blogissa kerrotaan siitä, miten ruokavaliomme vaikuttaa elimistön tulehdukseen.
On tärkeää muistaa, että tulehdusta on pääosin kahta eri lajia. On akuutteja tulehduksia ja on kroonisia tulehduksia.
Akuutti tulehdus on kyseessä esimerkiksi silloin, kun saamme haavan. Haavan tienoo voi punoittaa ja olla kipeä, koska siinä on akuutti tulehdus. Tämä on vain hyväksi, sillä näin keho korjaa haavan aiheuttamia vahinkoja.
Krooninen tulehdus on toinen asia. Kroonisessa tulehduksessa keho pyrkii tavalla tai toisella eroon haitallisista ainesosista, esimerkiksi tupakoinnin kautta kehoon tulevista myrkyistä.
Matala-asteisella, kroonisella kehon tulehdustilalla on yhteys vakaviin, kroonisiin sairauksiin.
Huima vaikutusMatala-asteinen tulehdus voi ajan kuluessa vaurioittaa verisuonia, valtimoita, hermostoa ja sisäelimiä.
Matala-asteinen tulehdus voi jouduttaa sydänsairauksien ja tyypin 2 diabeteksen puhkeamista, joidenkin syöpien syntymistä ja suolistosairauksien alkua.
Ruokavaliolla voidaan vaikuttaa tällaisen tulehdustilan syntymiseen ja ylläpitämiseen. On ruokia, jotka ylläpitävät tulehdusta ja ruokia, jotka voivat sammuttaa matala-asteista tulehdusta.
Tulehdusta lisäävä ruokavalio voi lisätä jopa 38 prosenttia riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Tulehdusta lisäävällä ruokavaliolla on myös yhteys huonoihin kolesteroliarvoihin.
Runsaasti punaista tai prosessoitua lihaa sisältävä ruoka ja runsaasti niin sanottuja höttöhiilareita eli esimerkiksi paljon sokeria ja valkoisia jauhoja sisältävät ruuat näyttävät voivan pitää yllä matala-asteista tulehdusta.
Myös runsas sokerilimujen juominen yhdistetään tulehdusta ruokkivaksi.
Totuttaudu happamaanTulehdusta sammuttaviksi ruuiksi lasketaan muun muassa pinaatin ja lehtikaalin kaltaiset vihreät lehtivihannekset, täysjyvätuotteet, hedelmät, tee ja kahvi.
Näissä tuotteissa on runsaasti tulehdusta vähentäviä karotenoideja, flavonoideja, vitamiineja ja kuitua.
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että oikein koostetulla ruokavaliolla voidaan ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja.
Harvardin tutkijat antavat myös käytännön vinkkejä arkisiin, matala-asteista tulehdusta kurissa pitäviin ruokavalintoihin.1. Valitse täysjyvätuotteita aina kun voit.
2. Syö välipalaksi hedelmiä ja vihanneksia.
3. Täytä aterialla aina lautasesta toinen puoli vihanneksilla.
4. Mitä happamamman makuinen vihannes tai hedelmä, sitä parempi!
5. Kun teet ruokaa itse, älä kypsennä vihanneksia liian kauan.
Matala-asteista tulehdusta hillitseviä ruokiaPunaiset, oranssit ja keltaiset kasvikset ja hedelmät
Tummanvihreät kasvikset
Hedelmät ja vihannekset
Pavut
Pähkinät ja siemenet
Kuitupitoinen täysjyvävilja
Kurkuma, pippurit, valkosipuli, inkivääri, sipulit
Vihreä tee ja musta kahvi
Ruokaöljyt (esimerkiksi oliivi- ja rypsiöljy), omega-3-rasvahapot, rasvainen kala
Palkittu Heljä laittaa ruokaöljyt suoraan tulehdusta hillitseviin, vaikka alkuperäistekstissä mainitaan niiden sisältämät kertatyydyttymättömät rasvahapot.