karppaus.info

Mene hyvä ihminen sinne osastolle jos vain mitenkään voit. Sinne saa tulla vieraita joka päivä. Jos pelkäät "merkintää", niin se tulee sun vain potilastietoihin, joihin kenelläkään muulla kuin hoitohenkilökunnalla ei ole pääsyä. Eivät saa antaa tietoja edes muille hoitaville tahoille ilman sun kirjallista suostumusta.

Sun on pakko saada levätä jossain. Tsemppiä kauheesti!

_________________
Fyysinen ikä 46 - henkinen ikä 19 - Kylähulluus kunniaan!
Suhina vaan käy, kun menee yli ymmärryksen
carpe diem - karppaajan daimit
.

Häpeastä vapautuu vain puhumalla niistä hävettävistä asioista. Vain siten vapaudut häpeästä ja ne vaikeat asiat ei ole enää mitään mörköjä. Asioiden läpikäynti on vaikeaa mutta vain siten voit alkaa voimaan paremmasti. Voimia sulle itsesi kanssa työskentelyyn. Se kannattaa aina!

_________________
Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. Eeva Kilpi

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin. Mauno Koivisto

Älä jää itse vangiksi sinne mustaan laatikkoon.

Avaa se kuin Pandoran lipas ja päästä kaikki pahat asiat valloilleen; kaikki sairaudet ja vitsaukset. Päästä ne sieltä ulos, että voit häätää ne tiehensä yksi kerrallaan, asiantuntijoiden avulla.

Ja muista, että Pandoran lippaan pohjalle jäi kuin jäikin jotain: sinne jäi toivo!

_________________
Kasvissyöjästä on kehkeytynyt kalansyöjä - kalansyöjästä on kehkeytymässä...

Voi, Kasvissyöjä kirjoittikin jo tosi hyvin ja kauniisti!

Todella hienoa, että olet uskaltanut avautua! Tiedän, kuinka paljon se voi pelottaa! Jatka vaan samaan malliin, vaikka hävettääkin. Eikä sun tarvii syyttää itseäsi, olet elänyt parhaasi mukaan, eikä pahat asiat ole sun vika.

Oletko kertonut sun psykiatrille näistä lyhtypylväs-ajatuksista? Muista, ettei kukaan toinen voi sinua hoitaa, jos ei tiedä kaikkea. Kukaan ei voi suoraan nähdä sun pään sisälle. Sairaala vois olla ihan hyvä paikka, siellä ainakin saisit levätä. Niinkuin joku jo sanoikin, ei se ole loppuelämäksi, muutama viikkokin voi jo muuttaa paljon. Nuo hoidot on niin raskaita, että normielämä voi vaan tulla mahdottomaksi elää siinä samalla. Tärkeintä olis kuitenkin sun nyt parantua!

Mietin usein yhtä lehtijuttua (jos en väärin muista, se oli KOdin Kuvalehdessä). Nuori nainen oli hypännyt alas katolta itsemurhatarkoituksessa, mutta jäänyt kuitenkin eloon, selkäranka vaurioitunut ja joutui käyttämään pyörätuolia. Tää juttu oli sitten kirjoitettu vuosia myöhemmin, sillä naisella oli mies (tavannut siis elämänsä rakkauden ja mennyt naimisiin) ja olikohan peräti kolme lasta, ihana onnellinen perhe. Kuinka kiitollisia ne kaikki ihmiset oli siitä, että se nainen oli kaikesta huolimatta jäänyt eloon ja jatkanut eteenpäin. Kuinka voi elämä heitellä, yhdessä kohtaa täysin lopussa, toisessa onnensa kukkuloilla.

Jos tuntuu ettei omat voimat riitä, ei pidä yksin jäädä! Joskus voi tarvita sen lataushetken, vaikka sitten sairaalassa. Paljon voimia sulle ssydis Sie olet rohkea ja vahva, kun olet päässyt näin pitkälle. Älä anna syyllisyyden ja häpeän lannistaa itseäsi, sinä olet maailman paras sinä! Kaikille, etenkin sinun läheisillesi, täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen. Kukaan toinen ei voi olla yhtä hyvä kuin sinä.

tämä on ihan uskomatonta kuinka te kaikki, minulle täysin vieraat, jaksatte minua tsempata ja työntää eteenpäin! kun tuntuu ettei ketään mun asiat kiinosta, täällä te ihanaiset luette mun juttuja ja osallistutte täydellä sydämellä kaikkeen. käsittämätöntä. saatte mun toivon heräämään väkisin kun luulen sen valon sammuneen jo. en ole ikinä edes uskaltanut ajatella että tällaisella keskustelupalstalla voisi olla näin pyytteettömän hyviä ihmisiä jotka todella vilpittömästi vain haluavat ja pyrkivät auttamaan toista. Kiitos kun uskotte minuun.
Luen kirjoituksianne yhä uudelleen ja uudelleen läpi, kuin jotain mantraa. se auttaa.

ja tosiaan, ihmiset ympärilläni kuvittelevat tämän kevätauringon automaattisesti parantavan oloani vaikka asia on ihan toisin. en todellakaan halua tällaisena sikapossuna mennä mihinkään saatika nähdä ketään. varsinkaan tuttuja.
Salikortti pölyttyy kukkarossa koska en kehtaa/pysty menemään sinne ja kun nivelet ovat näin hemmetin kipeät.

Olen jotenkin todella katkera siitä lääkityksestä joka tämän painon nosti... kävin vaa'alla ykspäivä; 79kg. siihen se sitten jämähti. en ole katkera ihminen, olen selvinnyt paljon pahemmastakin mutta tämä painoasia on sellainen mistä en tahdo päästä yli vaikka kuinka koitan ajatella positiivisesti. juuri kun olin saanut 10 kiloa pois ja olo rupesi vihdoin tuntumaan "omalta" tuli tämä. kuulostaa ja onkin varmaan turhamaista mutten voi sille mitään etten vain tunnista itseäni tällaisena.

saako i herb:istä joitakin tehokkaita nesteenpoistopillereitä? ajattelin jo tilata fitnesstukusta mutta maksavat paljon! en halua sekoittaa tähän soppaan enää yhtään lääkäriä ja selittää kaikkea tätä jossain tk:sessa kun en usko että sieltä mitään apua tulee. meinaan syödä nesteenpoistajia ja katsoa mitä siitä seuraa. en jaksa edes uskoa että ne paljoa edes painoani tiputtavat. yritän silti jos se edes saisi päätäni parempaan järjestykseen kun muutaman kilon saisin alas ni motivoisi jatkamaan eteenpäin taas. kun nyt en voi edes kävellä kunnolla kun nilkat ja polvet sattuvat hirveesti ni koita tässä sitten saada nesteitä liikkeelle jotenkin omatoimisesti. rappuset kotona tuottavat aika huvittavan näyn alaspäin tullessani koska täytyy pyrkiä astumaan mahdollisimman pehmeästi kuitenkaan vääntämättä nilkkoja/polvia yhtään. kestääkin niin kauan kangeta itsensä alas ja vessahan meillä luonnollisesti on vain yläkerrassa toistaiseksi... ylöspäin menee ihan kivuttomasti.

En ihmettele katkeruutta eikä ole pikumaista huolehtia painosta! Kaikki varmasti kasaantuu. Tilailen kyllä iHerb:stä, mutten ole nesteenpoistolääkkeistä tietoinen, sori.
Jätettiinkö sut nyt ilman lääkkeitä pärjäämään, vai onko tarkoitus edelleen etsiä sopivaa?
Lue ihmeessä noista hienoja sanoja, mitä ihmiset ovat kirjoittaneet, niihin on helppo uskoa täältäkin käsin koska ovat ihan totta. Olet ainutlaatuinen ja läheisillesi ainoa laatuaan. Pojalle varmasti maailman paras äiti, vaikket jaksaisikaan joka päivä tehdä kaikkea mitä haluaisit jaksaa Teet sitten taas enemmän kun olet paremmassa kunnossa! Lapset on kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä, vaikkei aina siltä sillä hetkellä tuntuisikaan. Jaksa itsekin vielä uskoa, mä jaksan sun puolestakin. Kyllä asiat järjestyy

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

Tämä joka nosti painon oli vain yksi mielialalääke monista jota kokeiltiin parantamaan unta, on mulla kokoajan ronski lääkitys päällä, aamuisin 3 pilleriä ja iltaisin 6 + täsmälääkkeet. En voisi edes kuvitella millaista olisi jos en niitä napsisi! Toistaiseksi ei aloitettu mitään uutta tilalle, onneksi.
Tänään on pikkusen parempi päivä, ehkä aurinko jopa paistaa tähän risukasaan hiukkasen

Ok, no kyllä sellainen määrä saattaa silti saada painon junnaamaan ja/tai nousemaan, monissa psyykelääkkeissä taitaa olla sama haittavaikutus. Mutta kuten snaoit, ilmankaan ei voi olla, joten pakkotilanne sen puolesta on kestää haittojakin. Kurjaa. Oletko sä kauan syönyt tällaista määrää?

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

Nesteenpoistolääkkeistä mulla ei ole kokemusta, mutta siitä kylläkin, että lapset pärjää mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Meilläkin ollut esikoisen syntymästä asti (kohta 5 vuotta) melkoista aallokkoa mun sairastelun ja väärien diagnoosien&hoitojen vuoksi. Toinen lapsikin tässä välissä tullut ja vasta viime vuoden lopulla olo alkoi kohenemaan. En kyllä koe itseäni vieläkään täysin terveeksi, mutta vointi on silti miljoonasti parempi kuin vuosi sitten, jolloin vielä vasta epäilin sairastavani kilpparin vajista. Mutta lapset on omasta ja muidenkin mielestä tasapainoisia ja hyvinvoivia, vaikka on ollut aikoja jolloin olen hädin tuskin jaksanut ruokkia ja pukea heidät. Ja aikoja jolloin olen joko itkenyt tai huutanut päivät pitkät. Isä on kuitenkin ollut koko ajan jaloillaan ja sukua&ystäviä lasten elämässä säännöllisesti mukana. Toki en voi olla murehtimatta, että näkyykö nämä rankat vuodet heissä vielä jossain vaiheessa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Tuo "lyhtypylväs"-tunne on varsin tuttu. Muistan monesti psykologin / psykiatrin luota kotiin ajaessani miettineeni, että miten helppoa olisi painaa kaasua ja kääntää rattia pylvästä päin. Vaikka toisaalta tuntui, että se olisi muillekin kuin itselleni helpotus, niin silti tiesin, että en voisi ikinä tehdä sitä lapsilleni ja miehelleni. Tai muillekaan läheisilleni. Mutta toisinaan pelotti, että kun se musta fiilis iskee, niin pystynkö kontrolloimaan tekojani. Eipä niistä käynneistä ollut kuin hetken helpotus, kun sain purkaa mieltäni. Väsymys ja kaikki oireet pysyivät tietysti silti. Kerrankin manailin siellä tulevani hulluksi, kun jäsenet särkee ja puutuu koko ajan ja mietin, että voiko masennus/ whatever aiheuttaa niin selkeitä fyysisiä tuntemuksia. Eikä psykologi tietystikään voinut sanoa varmaksi, että ne eivät voisi olla mieleni tuotoksia. Silloin ajoin kotiin enkä tuntenut loppumatkasta edes rattia kunnolla käsissäni ja mietin, että uskallanko seurata mihin tämä kaikki vielä johtaa. Ja lyhtypylväät taas vaan vilisi silmissä. No, onneksi uskalsin. Jonkun ajan päästä menin lääkärille, joka osasi minua auttaa ja tehdä oikeat tutkimukset. Puutumiset ja suurin osa säryistä johtui B12-vitamiinin puutoksesta ja myöhemmin sain myös vajaatoimintadiagnoosin.

Minua on auttaneet tässä matkalla pienen pienistä asioista iloitseminen. Jos päivään mahtui edes yksi hyvä juttu, esim. jaksoin lukea kirjan lapsille tai lähteä heidän kanssaan ulos, päivä oli onnistunut. Vaikka olisinkin itkenyt tai huutanut silti muun ajan päivästä. Toistelin itselleni jatkuvasti, että tämä ei ole pysyvää, vaan "vaihe" elämässäni. Ihan niin kuin lastenkin kanssa aina on joku v aihe menossa. Kun tästä selviän, niin olen taas vahvempi ja osaan arvostaa elämää eri tavalla. Painosta ja ulkonäöstä murehtimisen yritin jättää kokonaan, koska en niille oikein mitään voinut. Naama ja koko kroppa oli aivan turvoksissa, hiukset kuivat ja putoilivat ja vihasin lähtemistä kauppaan tai lasten harrastuksiin, koska häpesin itseäni. Ja pelotti oma jaksaminen siellä. Yritin ja yritän edelleen olla syyllistämättä itseäni. Se on kauhea kierre, kun siihen lähtee. Ja muistutan itseäni jatkuvasti siitä, että hyvin harvan ihmisen elämä on täydellistä. Ja yllättävän monen ihmisen "kulissien" takana on rankkoja tarinoita ja kokemuksia. Sitä vain kuvittelee syvissä syövereissä olevansa maailman ainoa ihminen, jolla on näin vaikeaa. Eihän se tietysti niitä omia vaikeuksia poista, mutta minua ainakin helpottaa, kun tiedän, että niitä kohtalotovereita on

_________________
Yötä aina ikävöin,
vaikka päivän lapsi oon.
Pimeyden laskiessa
kaipaan valoon.
(Mariska)

Me ollaan kokeiltu ja kokeiltu, väännetty ja käännetty ja annoksia nostettu eikä mistään ole ollut mulle sellaista apua kun olisi toivottu. Söin mä jossain vaiheessa jopa 15 tabua päivässä, eli siihen nähden ettei olotila ollut niillä sen kummoisempi kuin nyt, tilanne on parempi. Tällä kokoonpanolla ollaan nyt menty varmaan n 4kk, sitä ennen ollaan kokoajan vähennetty kun vasteet eivät vaan täytä odotuksia. Psykiatri sanoi melko "kannustavasti" että kohta loppuu lääkkeet, ollaan kokeiltu melkein kaikkea jo Nyt siis kaikki toiveet on psykoterapiassa joten vaikka se kuinka vastenmielistä mulle onkin, meinaan ihan tosissani nyt vetää sen läpi.

Helppoohan sinnuu on kannustaa, kun oot noin sitkeä sissi

Kiva kuulla, että on ollut edes hiukkasen parempi päivä. Mitä jos kävisit jossain luontaistuotekaupassa kyselemässä niistä nesteenpoistolääkkeistä, ja koittaisit aloittaa jostain miedommasta? Sitten siirtyisi vahvempaan, jos ei auta ollenkaan. Rahaa noihin saa kyllä varmasti palamaan ihan kiitettävästi

Tuli mieleen, että syötkö e-pillereitä? Niiden pois jättäminen saattaa kyllä aiheuttaa painonnousua, mutta vaikutti mulla ainakin positiivisesti mielialaan. Sain tosin tilalle PMS:n mutta olo on ainakin joskus hyvä ja iloinen, kun pillereillä olin vaan yksi kävelevä zombie päivästä toiseen.

Haleja taasen, muilta on tullut hienoja kauniita sanoja, totta joka ainoa! Vielä joskus helpottaa sullakin! Mullakin kevät on aina ollut jotenkin vaikea aika, silloinkin oli mitä kaunein kevätpäivä, kun vihdoin sain lääkärin antaman dianoosin masennuksesta. Mutta kevät vaihtuu kesäksi, lämpö hellii mieltä. Ja kukkaset Niitä odotellessa...

Hyvä asenne! Jos tutkimuksiin on luottamista (uskon,et on), niin tuo on todettu parhaimmaksi parannuskeinoksi jokatapauksessa; lääke+terapia yhdistelmä siis. Terapia itsekseen hiukan kai paremmin toimiva kuin lääkitys itsekseen, mutta yhdessä tulos paras. Raskaus piilee toki juuri siinä, että terapia on pakko käydä läpi itse. Ois huojentavampi ajatus kun oiskin vaan joku sopiva lääke ja se ois sitten siinä.
Itsellä kokemus puolentoista vuoden terapiasta, mut ei lääkkeistä. Itsellekin haastavaa oli välillä meneminen, mutta ehkä jossain vaiheessa lopetin terapeutilta ihmeiden tekemisen odottamisen ja tajusin, että nää hommat on läpikäytävä itse. Terapeutin avulla.
Auringon lämpöä sulle!

Muoks, korjattu lainaus

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

Moi!

Ootko jaksanut lukea tosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta mitään? En nyt väitä, että se olisi kaikkien ongelmien syy, mutta aika moni sun kuvaamista oireista kuulostaisi kyllä todella paljon vajikselta. Se, että tk:sta sanotaan, että sun arvot on ok, ei kerro yhtään mitään, toistan, EI YHTÄÄN MITÄÄN. Kannattaisi pyytää ne arvot paperilla ja käydä puhumassa lääkärin kanssa, joka tietäisikin asiasta jotain, jos siis vaan on voimia. Kilppaivajiksen tunnistaminen ja hoito on Suomessa ihan lapsenkengissä ja todella moni lääkäri painaa oireet villasella, jos arvot vaan on viitteissä. Monesti myös vajis diagnosoidaan masennukseksi ja lääkeet vain pahentavat asiaa.

Halusin vain kannustaa sua ottamaan tästä asiasta selvää, koska oon itse joutunut taistelemaan lääkityksen saamiseksi, kun kaikki lekurit vaan tuijotteli niitä hiton viitteitä eikä ketään kiinnostanut se miten oireilin. Lihosin todella lyhyessä ajassa joku 15 kiloa, kokoajan oli sellainen vetämätön ja saamaton olo, ajatus takkuili ja ajattelu oli sellaista sumeaa ymsyms... Vihdoin sitten löysin lekurin, joka kuunteli mua ja päätti että aloitetaan koelääkitys, ja tadaa, suurin osa oireista on poissa tai ainakin vähentynyt. Väksläämistä ton lääkityksen kanssa vielä on, mutta ainakin on löytynyt syy niin moneen oireeseen.

Voimia tosi paljon!

_________________
(kato addikti on addikti, vaikka voissa paistais)
Muutoksen kesä!
iHerbistä ensitilaajalle alea 5$ koodilla KAJ788

Pakko lainata koko teksti että pystyn lukemaan samalla kun kirjotan.

Miten ihmeessä jaksoit/tte tehdä toisen lapsen vielä! Musta tuntuu just tuolta etten edes tämän yhden kanssa jaksa, saati jos olisi vielä nuorempi huolehdittavana. Olet kyllä aika superi!!!

Muakin huolettaa todella paljon kuinka isot arvet tästä ajasta jää poikaani... En pysty itse iloitsemaan niistä hetkistämme kun yhdessä jotain teemme, syyllisyys siitä etten jaksa enempää kalvaa mieltäni jatkuvasti. Kuitenkin pyrin päivittäin tekemään edes yhden pienen asian poikani kanssa yhdessä, vaikka se sitten olisi vain iltasadun luku. Ulos en jaksa edes yksin raahautua.

"lyhtypylväs"fiilis tulee mulle nykyään aina siinä mielessä että läheisilläni olisi helpompaa ilman minua ja kaikkea tätä. Etten enää olisi rasitteena ja taakkana kun muutenkin elämä on jo aikamoista haastetta itsessään. En ajattele sitä enää niin että mun kipu loppuisi vaan rakkaitteni. Tietysti se olisi kauheaa mutta pitemmän päälle en voi olla ajattelematta että niin olisi parempi.

Hienoa että sinulle selvisi syy oireiluun ja että nyt olet paranemaan päin! Tällainen tarina, joka on todella rankaa luettavaa, kun päättyy siihen että valoa näkyy tunnelin päässä on mahtavaa! Kohtalotovereita(vaikken kärsikkään ihan samoista oireista) on uskomattoman paljon, olen vain kuvitellut että mun kuuluu pystyä hoitamaan tämä sairaus yksin koska minun kohdalleni se osui. Etten rasita tällä muita.

Kovia olet kokenut ja omat tuntuu vähäpätöisiltä sen rinnalla. En oikein vielä ole edes hyväksynyt ajatusta täysin että olen sairas, koen itseni vain mitättömäksi koska en jaksa edes tätä vähää jota mun elämä vaatisi. Sinun tarinasi vain vahvistaa tunnettani siitä että muilla kun voi olla asiat paljon huonommin kuin itselläni, miksen itse jaksa edes tätä. Kuitenkin niin monta asiaa meitä yhdistää näissä kokemuksissammme että luulen ymmärtäväni täysin mitä käyt läpi ja mitä olet jo pystynyt selättämään. Vilpittömästi myös pystyn olemaan iloinen puolestasi ja toivon, rukoilen ja USKON että tulet vielä pääsemään sieltä tunnelista valoon. Sinä olet vahva ihminen.

Tuollaisenaan et ole taakka, äläkä ikinä luule niin! Veljen itsemurhaan menettäeenä voin sanoa, että perhe ei toivu sellaisesta koskaan. Asian sietää ja sen kanssa elää kun on pakko, mutta siinä se maksimissaan on.

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

Ei ollut ssydis missään nimessä tarkoitus saada sun tilannetta tuntumaan vähäpätöiseltä! Vaan tuoda toivoa sinulle, että säkin voit vielä selvitä ja olet jo matkalla, kun yrität. Ja lapsesikin selviää, koska ne ovat uskomattoman taipuisia sopeutumaan. Lapset eivät jää märehtimään asioita niin kuin me aikuiset ja ovat vielä hyvin armeliaita ja saavat ison ilon pitkäksi aikaa vaikka vain siitä iltasadun luvusta. Vaikka meillä on (ehkä... edelleen suosittelen kilpparin perusteellista tutkimista - ei välttämättä riitä tavan lekurit!) erilaiset syyt vaikeuksiin, niin tunnistan itseni hyvin monesta kohtaa sun kirjoituksista. Ja siksi juuri voin kertoa oman tarinani ja toivottavasti luoda hiukan toivoa sinulle, että sinäkin voit todella selvitä.

Yritä koota kaikki voimasi ja keskittyä niihin hyviin juttuihin, vaikka ne tuntuisivatkin sinusta pieniltä. Hyvä, että jaksat lukea sen iltasadun edes joskus, se on jo paljon, kun ei ole voimia! Opettele uusi tapa muistella vain ne hyviä asioita päivästä ja pistä huonot taka-alalle. Ja vaikka niitä lyhtypylväs-ajatuksia tulee, niin niissä tilanteissa muista, että vaikka olet sairas, väsynyt ja ties mitä, niin silti olet se paras, rakas ja ainoa äiti lapsellesi. Ja hän takuuvarmasti kaipaisi sua sydänverellä, jos sinua ei olisi. Samoin muutkin rakkaasi. Mä yritin noina mustina hetkinä aina miettiä, että miltä minusta tuntuisi, jos mieheni olisikin se, jolla olisi vaikeaa ja tekisikin ratkaisun lopettaa itse kärsimyksensä. Ja jostain syövereistä mulla nousi sellainen kiukku, että minähän perkele en anna periksi. Olisin itsekäs raukka ja tekisin sillä ties mitkä arvet lapsilleni. Että antaa tulla mitä vaan paskaa, niin en luovuta, vaikka toisaalta teki mieli, kun aina tuntui tulevan seinä vastaa. Parempi olla elossa ja sairas äiti ja vaimo, kuin ei olla ollenkaan. Ja se pätee sinunkin kohdallasi, vaikka se musta mieli saakin asian näyttämään toiselta.

Pyydä apua mistä vaan kaikkialta voit ja ota sitä vastaan ilman häpeää. Ennen kaikkea opettele olemaan syyllistämättä itseäsi (tiedän helpommin sanottu kuin tehty, mutta sitäkin voi opetella). Et voi vaatia itseltäsi nyt samaa kuin silloin, jos olisit terve

_________________
Yötä aina ikävöin,
vaikka päivän lapsi oon.
Pimeyden laskiessa
kaipaan valoon.
(Mariska)

Mitäs ssydikselle kuuluu?

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

Minäkin kaipailisin ssydiksen kuulumisia...

_________________
Elämää sKarpimmin 3.10.-10 alkaen, ei paluuta entiseen
**iHerbin alennuskoodi TUD741 ensitilaajille**

http://koukuttunut.blogspot.com

huhuu, onko ketään enää kuulolla... Hengissä ollaan, pohjan kautta oli taas, valitettavasti, otettava vauhtia mutta tässä olen.

Pyydän nöyrimmin anteeksi jos joku minusta huolissaan on ollut...

Tilannekatsaus: Edelleen masentunut mutta lääkitys alkaa olemaan kohdallaan, elämä on aika "stabiilissa" uomassa, paino vakiintunut n 70kg... perse

Joten karppaus/vähähiilarinen ruokavalio alkakoon! Tuntuu vaan aika hankalalta kun koitan miettiä vanhoja karppausaikoja, milloin, mitä ja kuinka paljon sitä tuli silloin syötyä. Pikkuhiljaa tässä koitan laatia viikottaisen ruokalistan jotta ei tarvitsisi miettiä kokoajan syömisiään.

Jos joku vaikka haluaisi auttaa, en pistäisi pahakseni vaan olisin kovin kiitollinen...

-sydis-

Autetaan minkä voidaan. Kiva kun oot taas täällä ja ilmoitit itsestäsi.
Viikon ruokalista on hyvä ajatus. Siinä on kyllä vaikea suoraan auttaa kun ei tiedä mistä tykkäät Mutta itse tiedät ja teet nyt alkuun niinkuin parhaaksi näet ja pystyt. Minusta kaikki karpimpaan suuntaan on aina jo hyväksi, viilailua voi tehdä pitkin matkaa. Tutkailet ateriamatriisit ja ruokapäikkyjä ideoita varten. Niitä karpin keittokirjoja jne.
Tsemppiä jatkoon, seuraillaan!

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)